Elinvoimaisella ihmisellä on vahva voimaantumisen perusta. Tämä mahdollistuu parhaiten yhteisössä, jossa toimijat kokevat arvostavaa kohtaamista 100%:sen ihmisarvon lähtökohdista. Sellaisessa yhteisössä on yhdessä luomisen henki. Toimijat auttavat toisiaan olemaan parhaimmillaan. Yhden onnistuminen koetaan yhdessä onnistumisena. Tulosta syntyy, ihmiset voivat hyvin ja sitoutuminen omiin ja yhteisiin tavoitteisiin koetaan tärkeäksi.
Seuraavassa esitän muutamia ihmisarvolähtöisen yhteisön luomisen ja vahvistamisen kannalta keskeisiksi havaitsemiamme lähtökohtia:
1) Jokainen ihminen on
• Arvokas ihminen
• Tervetullut ja täysivaltainen yhteisön jäsen
• Osaava ammattilainen
• Tunteva, kokeva ja rakastava lähimmäinen
2) Havahtuminen 100% ihmisarvon merkitykseen
3) Ihmisarvon määritelmän ehdottomuus:
Ihmisarvo on ehdoton, jakamaton ja kaikille ihmisille yhtäläinen (Fry 1997). Se ei vaihtele yksilön ominaisuuksista, iästä, rodusta, uskonnosta tai taustasta riippuen.
– Kun kohtaan toisen ihmisen (esim. työkaverin tai asiakkaan), ajattelen, ”on hienoa että saan kohdata tuon ihmisen, vaikka hänen maailmankatsomuksensa on aivan erilainen kuin minun”.
– Ihmisarvon määritelmän pohjalta ajattelen Michael Connellyn tavoin: ”Joko kaikki ihmiset ovat tärkeitä tai kukaan ei ole tärkeä.”
– Ja edelleen, ”Joko kaikilla on ihmisarvo tai kenelläkään ei ole ihmisarvoa”.
Arvostavana kohtaajana ja voimaantumisen mahdollistajana voi toimia kuka vain. Siihen ei tarvitse erityistä tutkintoa tai oppiarvoa. Siihen kuitenkin auttaa keskustelu, yhdessä asioiden avoin ja nöyrä pohtiminen. Työyhteisössä on hyvä luoda yhteiset loukkaamattomat arvot, joiden pohjalta ilmaistaan se, miten yhteisössä toimivat ihmiset kohtelevat toisiaan ja muita ihmisiä. Ihmisarvolähtöisessä yhteisössä tapahtuu jatkuvaa ihmisenä kasvua, itsetuntemuksen lisääntymistä ja havahtumista mm. toisten onnistumisten näkyväksi tekemisen merkitykseen.
Ihmisarvon kokeminen ja elinvoiman vapautuminen mahdollistuu, kun muistamme:
– ”Kaikissa kohtaamisissa luomme kulttuuria.”
– ”Ei ole suurempaa vastuuta kuin kohdata toinen ihminen.”
Mitä tuli paikalle, kun Sinä tulit paikalle? Jotain hienoa tuli tähän yhteisöön, ja tätä blogikirjoitusta lukemaan. On hienoa että olet olemassa!
© Voimaversum Oy | Puh.050 535 9864 | juha.siitonen ( ) voimaversum.fi